Sinäkin voit olla hengenpelastaja
Sairaus, jonka ainoa hoitomuoto on elinsiirto, voi koskettaa yhtä hyvin sinua kuin lähimmäistäsikin.
Jokaisella on oikeus olla elinluovuttaja ja pelastaa jopa kuuden ihmisen henki. Allekirjoita elinluovutuskortti, lataa sovellus, kirjaa OmaKantaan ja kerro läheisillesi – tai tee kaikki yhdessä.
Joka vuosi elinsiirtoa odottavia menehtyy, koska sopivaa siirrännäistä ei saatu ajoissa
Suomessa lähes 500 ihmistä odottaa elinsiirtoa.
Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula.
Elinluovutus pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.
Mietitkö vielä?
Viime vuonna tehtiin 475 elinsiirtoa
Moni voi palata opiskelemaan tai työelämään, harrastaa ja liikkua ja elää täysipainoista elämää läheistensä kanssa elinsiirron jälkeen.
Pekka sai jatkoajan uusilla keuhkoilla
Pekka sai keuhkonsiirron keuhkofibroosin takia. Hän oli jo pitkään voinut huonosti ennen kuin sai siirron 55-vuotiaana. Uusien keuhkojen myötä hän pääsi vielä palaamaan takaisin työelämään ennen eläkevuosia.
Sami sai munuaisen kaveriltaan
Kun Samin perhepiiristä ei löytynyt sopivaa munuaisenluovuttajaa, lääkäri kannusti häntä miettimään, löytyisikö sellainen kaveripiiristä. Samista ajatus tuntui mahdottomalta, mutta kavereiden suhtautuminen asiaan yllätti hänet.
Maksansiirto ei estä Alinaa urheilemasta
Alinan maksan toiminta petti yllättäen, kun hän oli 12-vuotias. Ainoa hoito oli maksansiirto. Alina toipui nopeasti siirtoleikkauksesta ja elää nyt aktiivista nuoren elämää. Maksansiirto ei estä harrastamasta yleisurheilua tosissaan.
Tulevat tapahtumat – tule mukaan!
Tule vapaaehtoiseksi KYLLÄ elinluovutukselle -tapahtumiin. Tai tule hakemaan elinluovutuskortti, jos sinulla ei vielä ole sitä.
Maria Veitola:
“Olen hukannut vaikka kuinka monta elinluovutuskorttia. Puhelimessa sovellus ei joudu ainakaan pesukoneeseen. Ainakaan kenenkään ei tarvitse sitten arpoa, mitä mä ajattelen.”
Kape Aihinen:
”Olen valmis pelastamaan ihmishenkiä luovuttamalla elimeni kuoltuani. Elinluovutus on hieno tapa auttaa.”
Kirsi Alm-Siira:
”Jos oma elämä maailmassa päättyisi yllättäen ja minusta jäisi jotain käytettävää, niin miksi ei? Olisi tuhlausta olla tekemättä elinluovutuskorttia.”
Terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa.
Elävä munuaisen luovutus
Munuaisen luovutus perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun auttaa läheistään. Munuaisensiirtoon elävältä luovuttajalta liittyy useita etuja aivokuolleelta luovuttajalta tehtyyn siirtoon verrattuna.
Pirjo on luovuttanut munuaisensa
Pirjolla oli kahden munuaisen lisäksi sisäänrakennettu halua auttaa. Nyt hänellä on yksi munuainen ja kiitollisuus siitä, että hän pystyi olemaan avuksi. Pirjo on luovuttanut toisen munuaisensa tuntemattomalle ihmiselle.
Sampo Marjomaa:
”On hyvä, että elimet menevät varaosiksi niitä tarvitseville.”
Mervi Kallio:
“Minulle kortin allekirjoittaminen antaa lohtua siitä, että voin kuoltuanikin auttaa jotakin muuta, ehkä jopa pelastaa jonkun hengen.”
Karita Tykkä:
“Luovuttamalla itselleni tarpeettoman, voin auttaa tai jopa pelastaa toisen – se antaa yhden lisämerkityksen elämälleni sekä keholleni.”
Tule vapaaehtoiseksi
Sykkiikö sydämesi vapaaehtoistoiminnalle? Haluatko olla mukana tekemässä arvokasta ja merkityksellistä vapaaehtoistyötä?
Luovuta aikaasi
Luovuta osaamistasi
Luovuta työpaikkasi
Luovuta oppilaitoksesi
83 prosenttia suomalaisista on valmis luovuttamaan elimensä.
Vain 38 prosenttia on ilmaissut oman elinluovutustahtonsa.
Juri Silvennoinen:
”Elinluovutus ei ole itseltä mitään pois, mutta se voi antaa elämän jollekin toiselle.”
Janni Hussi:
”Ajattelen elinluovutuskorttia läheisteni kautta: jos joku perheenjäsenistäni sairastuisi vakavasti ja saisi tarvitsemaansa apua.”
Teemu Packalen:
”En luovuta ikinä, mutta sisäelimeni haluan luovuttaa, kun aikani on siirtyä tästä elämästä toisaalle. Treenattu sydämeni voisi antaa toiselle ihmiselle uuden mahdollisuuden.”