Kudossiirrot
Kudoksia ovat muun muassa silmän sarveiskalvo, sydänläpät, luut, jänteet, rusto ja iho. Luu- ja jännesiirteet sekä sarveiskalvot ovat eniten tarvittuja biologisia kudossiirteitä Suomessa. Kudosluovuttaja voi olla elävä tai kuollut. Elävältä luovuttajalta voidaan saada luuta esimerkiksi lonkkaleikkauksen yhteydessä.
Elinluovutuskortilla voi antaa suostumuksensa myös kudosluovutukseen. Omasta tahdosta on hyvä kertoa myös läheisille. Kudosten luovutus tapahtuu nimettömänä ja vapaaehtoisesti, eikä siitä saa korvausta.
Lain mukaan jokainen on kudosluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt. Mahdollisen luovuttajan tahto on kuitenkin aina pyrittävä selvittämään. Vainajan lähiomaiselle tai muulle läheiselle on annettava selvitys kudoksien irrottamisesta ja irrottamisen merkityksestä. Elävän luovuttajan kudoksen irrottamiselle tulee olla luovuttajan kirjallinen, tietoon perustuva suostumus.
Kudosluovuttaja voi olla elävä tai kuollut. Elävältä luovuttajalta voidaan saada luuta esimerkiksi lonkkaleikkauksen yhteydessä.
Sarveiskalvo
Sarveiskalvo on silmän pinnalla oleva läpinäkyvä kalvo. Sarveiskalvonsiirrolla voidaan palauttaa vastaanottajan näkökyky, jos oma sarveiskalvo on vahingoittunut tai se on sairauden tai infektion samentama
Jänne- ja ihosiirteet
Luusiirteitä käytetään edistämään luutumista ja korvaamaan luupuutoksia esimerkiksi murtumien hoidon yhteydessä sekä tekonivel- ja luukasvainkirurgiassa.
Talteenotettuja jänteitä käytetään korvaamaan erilaisia jännevammoja.
Ihosiirre
Ihosiirrettä voidaan käyttää onnettomuuden, esimerkiksi palovamman vaurioittaman ihon korvaamiseen, sekä sairauden, esimerkiksi diabeteksen aiheuttamien, haavaumien ja kuolioiden hoitoon. Ihonsiirteenä voidaan osin käyttää myös keinotekoisia, viljeltyihin ihmisen ihosoluihin tai käsiteltyyn biologiseen ihoon perustuvia korvikkeita.
Sydänläppä
Sydänläpällä voidaan korjata sellaisenaan sydämen erilaisia läppävikoja. Sydänläppiä talletetaan pääosin sydämistä, jotka eivät jostakin syystä sovellu elinsiirtoihin.
Amnionkalvo
Amnionkalvo on istukan vesikalvo, jota saadaan suunniteltujen keisarinleikkausten yhteydessä. Sitä käytetään muun muassa silmävammojen hoidossa
Elinluovutuskortilla voi antaa suostumuksensa myös kudosluovutukseen.