Elinluovutusviikon teemana on elinsiirron ihme. Elinsiirto on vakavan sairauden viimeinen hoitomuoto. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula, vaikka vuodesta 2026 on todennäköisesti tulossa ennätysvuosi tehtyjen elinsiirtojen suhteen. Teemaviikolla kiitetään kaikkia elinluovuttajia ja heidän perheitään. Ilman elinluovuttajia ei ole elinsiirtoja.
Elinsiirto pelastaa vakavasti sairaan hengen
Osallistu tutkimukseen kirjoittamalla elinluovutuksesta
Osallistu tutkimukseen kirjoittamalla elintenluovutukseen liittyvistä ajatuksistasi ja näkemyksistäsi. Kirjoituksesi auttaa selvittämään luovutukseen liittyvää ajatustyötä ja sen yhteyttä maailmankatsomukseen.
Tulossa Elinluovutusviikko lokakuussa
Elinluovutusviikkoa vietetään tänä vuonna 3.–10. lokakuuta. Viikon aikana luvassa on paikallisia tapahtumia ja valtakunnallista näkyvyyttä muun muassa ulkomainonnan, mediatiedotuksen ja somekampanjan muodossa.
Rockfutis SM kisaa elinluovutuksen puolesta
Hämeenlinnassa pelattavissa Rockfutiksen SM-kisoissa on tänä vuonna mukana tärkeä viesti: jokainen meistä voi olla hengenpelastaja. KYLLÄ elinluovutukselle -toiminnan vapaaehtoiset jalkautuvat tapahtumaan muistuttamaan elinluovutustahdon merkityksestä.
Elinluovutustahto kannattaa lisätä puhelimen SOS-tietoihin
Elinluovutustahdon voi ilmaista esimerkiksi perinteisellä elinluovutuskortilla tai OmaKannassa sekä kertomalla sen läheisilleen. Tahto kannattaa tallentaa myös puhelimen SOS-tietoihin, josta terveydenhuollon ammattilaiset näkevät sen, vaikka puhelimen lukitusta ei saataisikaan auki hätätilanteessa. Elinluovutustahdon ilmaiseminen varmistaa oman tahdon toteutumisen ja ihmishenkien pelastamisen.
Kesällä on aikaa puhua elinluovutustahdosta läheisten kanssa
Kerro kesällä oma elinluovutustahtosi läheisillesi esimerkiksi musiikkifestivaaleilla, mökin rantasaunassa tai parhaan kaverisi kesähäissä. Elinluovutustahdon ilmaiseminen varmistaa oman tahdon toteutumisen ja selkeyttää elinluovutusprosessia.
KYLLÄ elinluovutukselle mukana Naisten Kympillä
KYLLÄ elinluovutukselle ja Naisten 10 yhdistävät tänäkin vuonna voimansa elinluovutustietoisuuden lisäämiseksi. Tapahtumassa muistutetaan elinluovutustahdon ilmaisemisen merkityksestä. Pienellä ja helpolla eleellä voi olla suuri vaikutus elinsiirtoa odottavien elämään.
Suurin osa suomalaisista on valmis auttamaan
Viime vuonna Suomessa tehtiin 410 elinsiirtoa. Gallupkyselyn mukaan valtaosa suomalaisista on valmis luovuttamaan elimensä toisen ihmisen sairauden hoitoon kuolemansa jälkeen. Kuitenkin liian harva on ilmaissut oman elinluovutustahtonsa.
Elinsiirtojen määrä pysyi Suomessa vakaana vuonna 2025
Suomessa tehtiin viime vuonna 410 elinsiirtoa. Elinsiirrot parantavat potilaiden elämänlaatua merkittävästi ja ne ovat kustannustehokkaita.
Lakimuutos elävän munuaisenluovuttajan luovutuspäivärahaan
Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muutoksesta on mennyt läpi eduskunnassa, ja 1. tammikuuta 2026 lähtien elävän munuaisen luovuttajan luovutuspäiväraha on todellisen ansionmenetyksen suuruinen.