Sami sai munuaisen kaveriltaan
Sami ehti sairastaa hitaasti kehittyvää munuaisten vajaatoimintaa viitisentoista vuotta ennen kuin sairaus eteni tilanteeseen, jossa dialyysin tarpeen lähestymisestä alettiin puhua. Sami sairasti IgA-nefropatiaa, joka on munuaiskerästulehdus. Hänen verenpainettaan oli hoidettu lääkityksellä jo pidemmän aikaa, mutta muutoin sairaus ei ollut oireillut tai tuntunut arjessa.
Samia hoitava lääkäri pyysi häntä kyselemään, löytyisikö hänen kaveripiiristään sopiva munuaisenluovuttaja. Näin Samin olisi mahdollista päästä suoraan elinsiirtoon ja välttää dialyysi.
Sami epäröi, mutta pohdittuaan hetken hän kertoi asiasta kuitenkin yhdelle ystävälleen, joka olikin heti itse valmis luovuttajaksi. Selvisi kuitenkin, että ystävykset ovat eri veriryhmää, ja ajatus oli kuopattava. Samin ystävä ei uskonut, että hän olisi ainoa, joka olisi valmis munuaisenluovutukseen eikä hän halunnut jättää asiaa tähän. Samin luvalla ystävä julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa kertoi tilanteesta ja tiedusteli kaveripiiristä mahdollista luovuttajaa.
Hänellä on yksinkertainen vastaus siihen, miksi hän on luovuttanut toisen munuaisensa ystävälleen.. Koska minä voin, joten miksi en.
Samin kaveri Taru luki julkaisun, eikä jäänyt pitkäksi aikaa miettimään. Hän vastasi heti seuraavana päivänä Samille, että olisi valmis tutkimuksiin ja luovuttamaan toisen munuaisensa. Facebook-päivitykseen virinneestä kommentoinnista Taru tiesi jo olevansa samaa veriryhmää kuin Sami.
Pian Taru soitti munuaishoitajalle ja sopi ensimmäisen käynnin. Tästä kului yhdeksän kuukautta siirtoleikkaukseen. Välissä tehtiin erilaisia testejä ja odoteltiin. Yhdessä he matkustivat Helsinkiin siirtoleikkaukseen syyskuussa 2021. Toimenpide ja toipuminen sujuivat molempien osalta hyvin.
Toipumisen ajan he ovat olleet erinomainen vertaistuki toisilleen. Toisen vointia on tullut kysyttyä säännöllisesti ja kokemuksia on jaettu ihan päivittäinkin.
Taru on ammatiltaan sairaanhoitaja ja hän arvelee, että ehkä sen takia leikkaus ja siihen liittyvät asiat eivät jännittäneet häntä yhtään. Hän kokee koko luovutusasian olleen hänelle helppo käsitellä.
Yhteiset ystävät ovat tsempanneet kaveruksia kokemuksen varrella. Jotkut ihmiset ovat reagoineet Tarun tekoon kuin hän olisi jokin yli-ihminen. Sitä hän vieroksuu, eikä halua itseään nostettavan jalustalle.
Jo lyhyessä ajassa Sami on huomannut, kuinka paljon enemmän energiaa hänellä on. Tarusta on ollut hienoa nähdä, kuinka Sami on toipunut. Hänellä on yksinkertainen vastaus siihen, miksi hän on luovuttanut toisen munuaisensa ystävälleen.
– Koska minä voin, joten miksi en.
Haluatko luovuttaa toisen munuaisesi?
HUSissa työskentelevät kansalliset elävien luovuttajien koordinaattorit antavat neuvoja elävästä munuaisen luovutuksesta ja huolehtivat luovutustutkimuksista sekä luovutus- ja siirtoleikkaukseen liittyvistä järjestelyistä.
Jos olet kiinnostunut luovuttamaan toisen munuaisesi läheisesi tai muun ihmisen sairauden hoitoon, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla munuaisluovutus@hus.fi(avautuu uuteen ikkunaan). Voit myös ottaa yhteyttä oman sairaalasi munuaistautien erikoislääkäriin.
Lisätietoa munuaisen luovutuksesta saat Munuais- ja maksaliitosta www.muma.fi/elavaluovutus(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).