Tero odotti uutta sydäntä apupumpun varassa kuusi kuukautta. Se kulki mukana joka hetki. Sydämensiirto teki hänestä vahvemman ja lähensi myös perheen välejä.
Tero odotti uutta sydäntä apupumpun varassa
Uusi munuainen ja haima pelastivat Tessan
Nuoruudessa Tessa laiminlöi diabeteksensa hoidon. Tieto sen aiheuttamasta munuaistaudista oli järkytys. Tessa ajatteli kuolevansa. Dialyysi sujui kuitenkin hyvin ja yhdistetty munuaisen- ja haimansiirto toi Tessan takaisin elävien kirjoihin.
Munuaisensiirto palautti normaalielämän
Sanna sai elinsiirron 30-vuotiaana. Hän on toipunut mainiosti ja käy nyt töissä sekä harrastuksissa kuin kuka tahansa terve.
Takaisin elämään uusien keuhkojen ansiosta
Ennen keuhkonsiirtoa Sanna ei jaksanut kävellä tai tehdä normaaleita kotiaskareita ilman taukoja. Keuhkonsiirto antoi hänelle hänen elämänsä takaisin. Nyt Sanna voi taas tehdä asioita, joihin ei pystynyt ennen siirtoa.
testitarina 1
dfgdfgdfgdfg
Pekka sai jatkoajan uusilla keuhkoilla
Pekka sai keuhkonsiirron keuhkofibroosin takia. Hän oli jo pitkään voinut huonosti ennen kuin sai siirron 55-vuotiaana. Uusien keuhkojen myötä hän pääsi vielä palaamaan takaisin työelämään ennen eläkevuosia.
Satu sai uuden munuaisen ja vapautui sairaudesta
Satu sai munuaisensiirron keväällä 2022. Sitä seurasi pitkästä aikaa kesä, jolloin hän jaksoi tehdä asioita.
Pirjo on luovuttanut munuaisensa
Pirjolla oli kahden munuaisen lisäksi sisäänrakennettu halua auttaa. Nyt hänellä on yksi munuainen ja kiitollisuus siitä, että hän pystyi olemaan avuksi. Pirjo on luovuttanut toisen munuaisensa tuntemattomalle ihmiselle.