Veera odotti uutta munuaista dialyysissä
Ennen siirtolistalle pääsyä piti odottaa, että Veera sai tarpeeksi painoa vaativaan leikkaukseen. Sitten piti odottaa, että Veeralle sopiva munuainen löytyisi.
Vuonna 1994, juhannuksen jälkeisenä maanantaina puhelin kuitenkin soi: Veeralle sopiva munuainen oli saatu aivokuolleelta luovuttajalta. Veera sai uuden munuaisen puolitoistavuotiaana.
Odottaminen on pitkäveteistä, mutta jännittävääkin: kun soitto tulee, se on menoa. Yritin olla ajattelematta asiaa koko ajan.
Siirretyn munuaisen turvin Veera pystyi elämään aika normaalia nuoren elämää, käymään koulun ja opiskelemaan. Keväällä 2015 munuaisen toiminta alkoi kuitenkin heiketä nopeasti. Ensin Veera ei edes tajunnut, mikä oli vialla. Ruoka ei maistunut, hänellä oli pahoinvointia, häntä väsytti ja vilutti koko ajan. Kesällä turvotukset pahenivat ja hänellä oli pahimmillaan 10 kiloa ylimääräistä nestettä kehossa.
Munuainen oli toiminut 21 vuotta, kun Veeran piti aloittaa dialyysi heinäkuussa 2015. Oireiden takia se olisi ehkä kannattanut aloittaa aiemminkin, sillä dialyysi kohensi nopeasti vointia. Veera valitsi hoitomuodoksi vatsakalvodialyysin. Hän tekee dialyysin kotona joka yö. Dialyysistä huolimatta Veera pystyi käymään puolipäiväisenä työssä, vaikka hoito olikin sitovaa. Hän on lähihoitajana vanhusten lyhytaikais- ja kuntoutusyksikössä.
– En jaksaisi olla vain koko ajan kotona, koska en ole aktiivisesti sairas. Totta kai välillä olen väsynyt ja palautuminen kestää pidempään kuin muilla. Tulisin kipeämmäksi, jos olisin vain kotona, enkä tekisi mitään, Veera mietti dialyysiaikana.
Alkuvaikeuksien jälkeen Veera pääsi siirtolistalle syksyllä 2016. Lääkärit varoittivat, että odotusajasta voi tulla pitkä. Keskimäärin uutta munuaista pitää odottaa puolitoista vuotta, mutta Veeralla on veressä paljon vasta-aineita, jotka vaikeuttavat sopivan munuaisen löytymistä. Hän on toisaalta myös nuori, ja valtaosa aivokuolleista luovuttajista on jo vanhempia.
Odottaminen jatkui, joka hetki. Kunnes talvella 2018 puhelin soi. Veera sai uuden munuaisen, oli viikon sairaalassa ja jatkoi kotona kuntoutumista. Jo kahden kuukauden päästä hän oli taas työssä ja nautti elämästään.
Ihme oli taas kerran tapahtunut.