Kymmenen myyttiä elinluovutuksesta

Elinluovutukseen ja elinsiirtoihin liittyy useita väärinkäsityksiä, ja nyt haluamme oikaista niitä. Vuosittain kaikista Suomessa elinsiirtoa odottavista ihmisistä noin 5–10 prosenttia kuolee, sillä he eivät ole saaneet sopivaa siirrännäistä ajoissa. Noin 400 ihmistä odottaakin jatkuvasti elinsiirtoa – eli elinsiirtoon sopivista elimistä on jatkuva pula.

1. Ilmaisemalla myönteisen elinluovutustahdon voi pelastaa yhden ihmisen hengen.
Totta, mutta itse asiassa elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden eri ihmisen hengen, sillä eri elimet voidaan luovuttaa eri ihmisille. Elinsiirto kannattaa, sillä vuoden kuluttua siirteistä toimii yli 90 prosenttia. Suomessa on tehty vuodesta 1964 alkaen yli 12 000 elinsiirtoa. Vuoden 2025 toukokuun loppuun mennessä 126 ihmistä on saanut uuden munuaisen, 24 uuden maksan,   yhdeksän uuden sydämen ja 13 keuhkon.

2. Elinluovutustahtoa ei tarvitse enää ilmaista.
Niin ja näin. Suomen lain mukaan jokainen on automaattisesti elinluovuttaja, jos ei ole sitä erikseen kieltänyt. Elinluovutustahdon ilmaiseminen on silti tärkeää, sillä se varmistaa oman tahdon toteutumisen ja selkeyttää elinluovutusprosessia sekä kertoo tahdon selkeästi myös läheisille.

3. Elinluovutustahdon ilmaiseminen on monimutkainen, työläs ja hidas prosessi.
Ei lainkaan. Myönteisen elinluovutustahdon voi ilmaista tunnistautumalla valtakunnalliseen OmaKanta-verkkopalveluun, jonka päävalikosta löytyy kohta Elinluovutustahto. Koko tahdonilmaisemisprosessi kestää kirjautumisineen noin minuutin. Elinluovutustahtonsa voi ilmaista myös Elinluovutuskortin kirjoittamalla, Elinluovutuskortti-sovelluksessa tai vaihtoehtoisesti kertomalla omasta myönteisestä elinluovutustahdostaan omaisilleen, mikä riittää hätätilanteessa tiedoksi lääkäreille.

4. Itse ei voi vaikuttaa siihen, mitkä elimet luovuttaa.
Asiaan voi vaikuttaa paljonkin. Sanotaan, että joku haluaisi luovuttaa kuollessaan kaikki muut elimensä kuten munuaisensa, maksansa ja haimansa, mutta pitää sydämensä – ei ongelmaa. Päätös on täysin elinluovuttajan, jonka tahtoa myös noudatetaan.

5. Onnettomuudessa kuollut voi toimia elinluovuttajana.
Tämä onnistuu valitettavasti vain harvoin. Elimet säilyvät yleensä käyttökelpoisina vain, jos elinluovuttaja on kuollessaan jo valmiiksi tehohoidossa sairaalassa.

6. Elävä elinluovuttaja voi luovuttaa munuaisensa vain lähisukulaiselleen.
Munuaisensa voi luovuttaa nykyään anonyymisti ja turvallisesti kenelle tahansa sitä tarvitsevalle. Hyvä teko ei ole kiinni enää sukulaisuussuhteista.

7. Omien elimiensä kunto tulee arvioida ennen elinluovutustahdon ilmaisemista.
Ei tarvitse. Lääkärit arvioivat kelpoisuuden aina tapauskohtaisesti. Tärkeintä on ilmaista myönteinen elinluovutustahto.

8. Sairastettu syöpä estää elinluovuttajana toimimisen.
Jos syöpä on selätetty viisi vuotta sitten, on elinluovuttajana toimiminen taas mahdollista. Vain aktiivinen hepatiitti B- tai HIV-infektio estävät elinluovuttajana toimimisen.

9. Seniori-ikäinen ihminen ei voi toimia enää elinluovuttajana.
Kyllä voi. Elimissä tärkeää on niiden kunto, ei luovuttajan kalenteri-ikä. Elinluovuttajan yläikäraja on Suomessa 85 vuotta, ja myös iäkäs ihminen voi saada elinsiirron.

10. Lapset tai nuoret eivät voi luovuttaa elimiä.
Kyllä voivat, mutta alaikäisen kohdalla tarvitaan aina huoltajan lupa. Myös pienet lapset voivat tarvita elinsiirron esimerkiksi synnynnäisen sairauden tai rakennevian vuoksi. Suomessa on lapsielinluovuttajia vain noin 2–8 vuodessa. Pienille lapsille ei voi tehdä elinsiirtoja ilman pieniä lapsielinluovuttajia.