Siirry sisältöön

Leikkauksessa siirretään aivokuolleen luovuttajan kasvojen kudoksia korvaamaan hoitoa odottavan kasvoja. Luovutukseen kysytään omaisilta erillinen lupa. Siirretyt kasvot eivät muistuta luovuttajan kasvoja.

Suomen ja samalla myös Pohjoismaiden ensimmäinen kasvon kudosten siirto tehtiin HUS:n Töölön sairaalassa alkuvuodesta 2016.

Joka vuosi elinsiirtoa odottavia menehtyy, koska sopivaa siirrännäistä ei saatu ajoissa

2016

Suomen ja samalla myös Pohjoismaiden ensimmäinen kasvon kudosten siirto tehtiin vuonna 2016.

450

Ihmistä odottaa munuaista.

6

Elinluovutus pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.