Sarveiskalvosiirto palautti näön

Glaukooman vuoksi näkövammautunut Hannu on saanut sarveiskalvosiirrännäisen kaksi kertaa. Siirrännäisen merkitys elämänlaadulle on ollut merkittävä.

Hannu on sairastanut glaukoomaa eli silmänpainetautia syntymästään saakka. Kohonnut silmänpaine on vaurioittanut näköhermoa ja seurauksena on ollut näön heikkeneminen. Silmänpainetta alentavia tippoja Hannu on käyttänyt kaksivuotiaasta asti. Paineleikkauksella glaukoomaa on hoidettu kaksi kertaa.


Hannu sai sarveiskalvosiirron

Vuonna 2000 sarveiskalvosiirto tuli ajankohtaiseksi, kun Hannun vasemman silmän sarveiskalvo oli repeytynyt. Sarveiskalvo on silmän tärkein valoa taittava osa. Kun se samenee, näkö heikkenee voimakkaasti.

– Tuntui, kuin luomen ja silmän välissä olisi ollut hiekkaa. Näkö heikkeni, kun sarveiskalvossa oli tulehdus ja se paksuni. Kipu oli kova. loppuvaiheessa ennen leikkausta en juuri enää nähnytkään, Hannu kertoo.

Sarveiskalvon siirtoleikkauksella voidaan palauttaa sumentuneen sarveiskalvon vuoksi heikentynyt näkö. Siirrettävän sarveiskalvon on täytettävä tarkat kriteerit. Se ei saa olla liian vanha eikä sille ole saanut tehdä kirurgisia operaatioita aikaisemmin.


"Sarveiskalvosiirrot ovat parantanet elämänlaatuani paljon. Ilman niitä olisin sokeutunut kokonaan."


Elämänlaatu parani

Ensimmäisen sarveiskalvosiirron jälkeen Hannulle tehtiin myös harmaakaihileikkaus, koska hänen näkökenttänsä oli riekaloitunut. Hän joutui jättämään vakituisen työpaikkansa vanhainkodissa ja ryhtyi tekemään hierojan työtä kotoaan käsin.

Sarveiskalvosiirto uusittiin vuonna 2007.

Molempia leikkauksia seurasi noin kolme kuukautta kestävä sairasloma ja hyljinnänestolääkitys. Sarveiskalvosiirrosta toipumiseen ja lopullisen näöntarkkuuden palautumiseen voi mennä yli vuosi.

Leikkauksien jälkeen silmät kuivuvat, mutta siihen auttavat kostutustipat, joita löytyy sekä geelimäisessä että tavallisessa nestemäisessä muodossa. Tandem-pyörällä ajaessaan Hannulla on aina pyöräilylasit ja silmissä kosteustipat.

Näkö heikkenee hiljalleen, mutta sarveiskalvosiirrännäisten avulla näkemiseen on tullut lisäaikaa huomattavan paljon.

– Sarveiskalvosiirtojen merkitys elämänlaadulle on ollut ratkaiseva. Ilman niitä olisin sokeutunut kokonaan jo aikoja sitten.

Liikkumiseen Hannu on hiljattain saanut uuden, elävän apuvälineen, opas Ässän.

– Koira pitää liikunnan yllä ja siitä on paljon iloa.


Marjolla on uusi sydän

Marjolla on uusi sydän

Tavallinen flunssa vei Marjon pariksi kuukaudeksi sairaalaan. Ainoa hoitokeino sydänläpän tulehdukseen oli sydämensiirto. Marjo ajattelee, että elämä vanhan sydämen kanssa olisi tylsempää, ainakaan hän ei olisi urheilija.

Lue lisää

Uusi munuainen on mahdollisuus

Uusi munuainen on mahdollisuus

Tuisku-Tuulia odotti uutta munuaista kaksi vuotta. Nyt hän osaa arvostaa normaalia elämää. Elinsiirto on tuonut eteen uusia mahdollisuuksia.

Lue lisää

Veera odottaa munuaista

Veera odottaa munuaista

Veera tietää, että uuden munuaisen löytyminen kestää kauan. Mutta kuinka kauan, sitä ei kukaan tiedä. Odottaminen on pitkäveteistä. Koko odotusajan Veeran pitää tehdä dialyysiä joka yö yökoneella.

Lue lisää

Paavo odottaa taas uutta munuaista

Paavo odottaa taas uutta munuaista

Paavo odottaa toistamiseen pääsyä munuaisensiirtoon. Ensimmäinen siirtomunuainen toimi lähes kymmenen vuotta. Elämää ylläpitävä dialyysihoito on taas ainut vaihtoehto. Odottaminen on kestänyt jo neljättä vuotta.

Lue lisää

Uudet keuhkot muuttivat Riston elämän

Uudet keuhkot muuttivat Riston elämän

Lapsesta saakka vaivannut perinnöllinen sairaus vei Riston elinsiirtolistalle joulukuussa 2010. Kolmen kuukauden kuluttua elämä muuttui täysin. Keuhkonsiirron ansiosta Risto pystyi taas suunnittelemaan elämää seuraavaa viikkoa pidemmälle ja perustamaan perheen.

Lue lisää

Erno odottaa munuaista

Erno odottaa munuaista

Erno on odottanut kolme vuotta uutta munuaista. Takana on väärä hälytys ja tukku vaikeuksia. Odottaminen jatkuu edelleen. Välillä se tuntuu raskaalta, mutta perhe ja ystävät ovat kannatelleet eteenpäin.

Lue lisää

Jukka sai munuaisen puolisoltaan

Jukka sai munuaisen puolisoltaan

Arki helpottui, kun Jukka sai puolisoltaan Miialta munuaisen. Leikkauspäivä oli Sibeliuksen syntymäpäivä, ja siitä munuainenkin sai nimekseen Sibelius. Nyt pariskunta aikoo toteuttaa yhteiset haaveensa.

Lue lisää

Tero sai uuden sydämen

Tero sai uuden sydämen

Tero odotti uutta sydäntä apupumpun varassa kuusi kuukautta. Se kulki mukana joka hetki. Sydämensiirto teki hänestä vahvemman ja lähensi myös perheen välejä.

Lue lisää

musili

syke logo

STM_tukee_Veikkauksen_tuotoilla web